Helteet saapuvat viimein Suomeen: ”Jopa 30 asteen lämpötilat mahdollisia”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa on vietetty kesäkuun alkupuoli poikkeuksellisen viileässä säässä, kun kesä alkoi jopa hyytävän kylmässä säässä. Samalla uimavedet ovat pysyneet harvinaisen kylminä. Nyt Foreca ennustaa kuitenkin täyskäännöstä kunnon kesäkeleihin ja se on tapahtumassa kaiken lisäksi jo ensi viikolla.

– Ensi viikko on suuressa osassa maata aurinkoinen ja enimmäkseen poutainen. Päivälämpötilat nousevat viikon edetessä maan etelä- ja keskiosassa laajalla alueella näillä näkymin hellelukemiin ja pohjoisessa selvästi 20 asteen yläpuolelle, Forecan Joanna Rinne ennustaa Forecan blogissa.

– Loppuviikkoa kohden on mahdollista, että etelässä lämpötila nousee paikoin jopa 30 asteeseen ja pohjoisessakin hellelukemiin, Rinne jatkaa.

Forecan mukaan sää lämpenee jo tulevan viikonlopun aikana, mutta yli 30 asteen ollaan pääsemässä ensi viikon loppupuolella, jos ennusteet toteutuvat. Muutos on merkittävä, sillä kesäkuun alussa nähtiin poikkeuksellisesti yöpakkasia ja lumisateita.