Kamelinvarvaskaunotar poistatti jättirinnat – menee nyt suurentamaan ne

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen Los Angelesissa asuva Mary Magdalene ilmoitti muutama kuukausi sitten aloittavansa elämänsä puhtaalta pöydältä ilman tavaramerkkiään, eli jättimäisiä rintojen ja muiden kehonosien täyteaineita. Samalla hän rauhoitti sosiaalisen mediansa ja keskittyi toipumisprosessiin.

– Otan nyt taukoa tililtäni ja keskityn paranemiseen. Olen poistattanut bimboleikkausten tulokset ja keskityn uuteen elämään. Tulen kyllä takaisin, aiempaa parempana. Minulla on olo, kuin olisin heräämässä erittäin pitkästä hallusinaatiotripistä, Mary Magdalene kertoo.

– Antakaa minulle aikaa. Olen edelleen aktiivinen päivittäin muilla sivustoillani, ja kerron edelleen kuulumisiani Instagramiin silloin tällöin. Rakastan teitä kaikkia, jotka olette lähettäneet minulle rakkautta tonneittan, olette upeita. Kiitos tuesta. Tämä on ollut helvetinmoinen reissu.

Nyt nainen kuitenkin kertoo ikävöivänsä valtavia rintojaan. Hän on varannut uuden leikkausajan elokuulle. Hän poistatti aiemmin silikonitäytteensä toistuvien ongelmien vuoksi, jossa toinen rinta lopulta räjähti. Mary Magdalene nousi kuuluisuuteen maailman pulleimman vaginan ansiosta. Annoimme hänelle tämän plastiikkakirurgian avulla luodun ominaisuuden vuoksi lempinimen kamelinvarvaskaunotar.