Helsingin Suvilahden muutostyöt vaikuttavat tapahtumiin – näin Tuska-festivaali kommentoi

Festarit Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Helsingin Suvilahdessa on järjestetty vuosien ajan lukuisia tapahtumia, joista suurimmat lienevät Tuska-festivaali ja Flow Festival. Jälkimmäinen festivaali ilmoitti tämän kesän olevan viimeinen tutussa festivaaliympäristössä voimala-alueen arkkitehtuurisesti mielenkiintoisessa miljöössä.

Helsingin Suvilahdessa järjestettävä Tuska kuuluu raskaan musiikin ystävien kesän kohokohtiin. Tuskan tulevaisuudesta on herännyt kysymyksiä Suvilahden tapahtuma-alueen lähivuosien muutostöiden vuoksi.

– Selvitämme parhaillaan, että voidaanko festivaali järjestää jatkossakin Suvilahdessa. Voi olla, että pysytään Suvilahdessa, voi olla että muutetaan. Hyvä ratkaisu löydetään varmasti, kommentoi Tuskan festivaalijohtaja Eeka Mäkynen.

Helsingin Suvilahdessa 30.6.–2.7. järjestettävän Tuskan lipunmyynti on ollut tänä vuonna ennätyksellisen vilkasta. Kolmipäiväisen metallifestivaalin lauantailiput ja kaikki VIP-lipputyypit on myyty edellisiä vuosia aikaisemmin loppuun jo toukokuun alkupuoliskolla. Myynnissä on vielä kahden ja kolmen päivän sekä perjantain ja sunnuntain päivälippuja.