Veikkauksella odottaa miljoonia euroja lunastamattomia voittoja

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Veikkauksen pelivoittoja on jäänyt lunastamatta vuosittain miljoonia euroja. Vuonna 2022 lunastamattomia voittoja kertyi yhteensä noin 3,6 miljoonaa euroa, josta pelkästään Loton lunastamattomia voittoja oli noin miljoona euroa. Summa koostuu suurimmaksi osaksi pienistä, noin muutaman euron voitoista.

– Voittokupongit voivat mennä hukkaan tai niiden tarkistaminen vain yksinkertaisesti unohtuu. Lisäksi asiakkaat saattavat myös kokea, että voitto on niin pieni, ettei sitä jakseta käydä lunastamassa, Veikkauksen tiedottaja Minna Sundholm kertoo.

Loton, Eurojackpotin ja muiden Veikkauksen kuponkipelien pelaaminen on edellyttänyt tunnistautumista 15. toukokuuta lähtien. Voimaan tullut tunnistautumisedellytys perustuu arpajaislakiin.

– Tunnistautuminen takaa sen, että asiakas saa niin muutaman euron kuin miljoonien suuruisenkin voittonsa varmasti talteen, vaikka kuponki jäisi tarkistamatta tai katoaisi kokonaan. Voittajat ovat tunnistautumisen myötä meillä tiedossa ja voimme tarvittaessa olla heihin yhteydessä voiton lunastamisen tiimoilta, Sundholm jatkaa.

Jos myyntipaikassa tunnistautuneena pelattuun peliin osuu alle 2.000 euron voitto, se maksetaan automaattisesti asiakkaalle. Mikäli voittosumma on 2.000 euroa tai enemmän, voittajan pitää todentaa henkilöllisyytensä veikkaus.fi:ssä tai jossakin Veikkauksen omassa pelisalissa, jonka jälkeen voitto maksetaan voittajan peli- tai pankkitilille. Nettipelaajat saavat voittonsa automaattisesti suoraan tililleen.

Suurin lunastamatta jäänyt lottovoitto on vuodelta 1995, jolloin noin 14 miljoonan markan, eli noin 2,4 miljoonan euron Vantaalla pelattu voitto jäi lunastamatta. Voittajaa etsittiin useampaan otteeseen mediassa, mutta voittajaa ei koskaan löytynyt. Toiseksi suurin lunastamatta jäänyt voitto on kierrokselta 40/2000, jolloin Helsinkiin osunut 1,7 miljoonan euron voitto Lauantai-Jokerista jäi lunastamatta.