Rebel Wilsonin väitettiin suosivan rajua kohudieettiä: ”Ei pidä paikkaansa”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Näyttelijä Rebel Wilson omisti vuoden 2020 omalle terveydelleen ja hän teki täysikäännöksen elämässään. Nainen laihdutti yhteensä 36,5 kiloa. Hän ei enää laihduta, mutta naisen on väitetty syövän ainoastaan 600 kilokaloria päivässä. Tämä ei pidä paikkaansa.

– Tarvitset vain noin 600 kaloria päivässä, et tarvitse 1.500 tai 2.000, Wilsonin kerrotaan sanoneen Daily Mailin tuoreessa artikkkelissa.

Nyt Wilson on sanonut, että kyseinen lause ei pidä paikkaansa. Hänen mukaansa liian niukalla kalorimäärällä eläminen on vaarallista. Hän kuitenkin myöntää saaneensa hieman kiloja vauvan saapumisen jälkeen sijaisynnyttäjän avulla. Hän myönsi, että vauvan synnyttämät elämäntapamuutokset ovat merkinneet sekä hänen että morsiamensa Ramona Agruman painonnousua.

– Lihoin, kun sain lapseni. Se johtui unen puutteesta ja elämäntapojen muutoksesta. Esimerkiksi nyt en voi käydä kuntosalilla niin usein kuin ennen, enkä treenaa niin paljon, mikä on hidastanut aineenvaihduntaani.