Asiantuntijat: Asuntokaupan pohjat on jo nähty – markkina elpyy hitaasti

Koti & Asuminen Lifestyle · Terhi Piiroinen

Kiinteistövälitysalan Keskusliitto kertoo, että asuntokauppamäärät ja käytettyjen käytettyjen asuntojen myyntihinnat nousivat toukokuussa hieman huhtikuusta. Myyntiajoissa ei ollut kerrostalojen osalta merkittävää muutosta.

Suunta oli sama myös alkuvuodesta, sillä helmikuussa asuntojen kauppamäärät kasvoivat suhteessa tammikuuhun. Tämä on lupaava merkki, sillä myös hinnat vanhoissa kerrostaloasunnoissa nousivat hieman. Asuntomarkkinoiden elpyminen normaalitasolle ottaa kuitenkin vielä aikaa.

– Asuntokauppamäärät nousivat hieman huhtikuusta, mutta vuoden takaiseen toukokuuhun verrattuna kauppamäärien lasku oli edelleen merkittävä. Asuntolainanostot ovat olleet tämän vuoden aikana matalalla tasolla, mikä näkyy myös asuntokauppamäärissä. Sijoitusasuntolainojen kysyntä on ollut heikkoa, mikä näkyy erityisesti pienempien asuntojen kaupassa, kommentoi toimitusjohtaja Tuomas Viljamaa Kiinteistönvälitysalan Keskusliitosta.

– Asuntojen hintataso on pysynyt hyvin vakaana vuoden alusta asti. On kuitenkin huomioitava, että myyntiajat ovat pidentyneet ja asuntokauppaa käydään vähemmän. Asuntoa myytäessä asunnon realistinen hinnoittelu ja kiinteistönvälittäjien asiantuntemus ovat haastavassa markkinasuhdanteessa erittäin tärkeitä, Viljamaa jatkaa.