Madonna sivuutti kuumeoireet kuukauden ajan – joutui hengenvaaraan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme aiemmin miten maailmanhistorian suurimpiin poptähtiin lukeutuva laulajatar Madonna kiidätettiin sairaalan teho-osastolle vakavan bakteeri-infektion vuoksi. Samalla tuleva maailmankiertue siirtyi eteenpäin. Kiertueen oli määrä alkaa Kanadan Vancouverissa 15. heinäkuuta.

Sittemmin on selvinnyt, että 64-vuotias poptähti oli sairastellut jo pitkään. Yhdysvaltalainen TMZ tietää kertoa, että Madonna oli ollut sairaana jo kuukauden ajan, mutta maailmankiertueen harjoitukset saivat hänet sivuuttamaan oireet kokonaan. Lopulta keho antoi periksi ja Madonnan kunto romahti niin, että häntä jouduttiin hoitamaan peräti kuusi päivää teho-osastolla.

Lääkäreiden mukaan kuume oli ollut oire piilevästä tulehduksesta, joka paheni, koska sitä ei hoidettu. Nyt Madonnan tilanteen kerrotaan kuitenkin olevan jo parempi ja hänen uskotaan toipuvan vaarallisesta tilanteesta. Lääkärit kuitenkin pelkäävät, että Madonna rasittaa itseään liikaa liian varhain, jolloin ongelma voi uusiutua entistä pahempana. Parhaillaan Madonna toipuu kotonaan New Yorkissa.

Madonna, oikealta nimeltään Madonna Louise Ciccone, on yksi kaikkien aikojen suurimmista poptähdistä. Celebration-maailmankiertueen oli määrä juhlistaa artistin musiikkiuran 40. juhlavuotta. Laulaja oli luvannut esittää kiertueella suurimpia hittejään koko uransa varrelta.