Jennifer Lawrence koe-esiintyi Twilight-elokuvaan – torjuttiin tylysti

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Yhdysvaltalainen näyttelijä Jennifer Lawrence sai ensimmäisen lapsensa aviomiehensä Cooke Maroneyn kanssa viime vuonna. Nainen ei ollut kuitenkaan pitkään äitiyslomalla vaan on palannut jo töihin ja tähdittänyt myös uutta No Hard Feelings -elokuvaa, jonka ensi-ilta oli tänä vuonna.

Jennifer Lawrence on paljastanut People-sivuston mukaan, että hän kävi koe-esiintymässä Twilight-elokuvan naispääosaa Bellaa varten. Nainen oli kuitenkin torjuttu tylysti eikä häntä oltu kutsuttu takaisin edes jatkoon koko koe-esiintymisprosessissa.

Jennifer Lawrencelle kävi kuitenkin onni onnettomuudessa, koska 32-vuotias tähti kiinnitettiin vuotta myöhemmin Nälkäpeli-elokuvasarjaan esittämään naispääosaa Katniss Everdeeniä. Nainen on ottanut kaiken hyödyn Nälkäpeli-elokuvien antamasta julkisuudesta, mutta varmistanut myös uransa monipuolisuuden tekemällä koko ajan myös täysin toisenlaisia elokuvarooleja samaan aikaan.