Rihanna teki historiaa Spotifyssa – 10 kappaleella yli miljardi kuuntelua

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Rihannalta on odotettu jo vuosia uutta musiikkia. Tähti on lupaillut faneille uutta albumia, mutta sen valmistuminen on kuitenkin ottanut myös artistin itsensä mielestä odotettua pidempään. Rihanna jatkaa kuitenkin ennätysten rikkomista vielä vanhallakin tuotannolla.

Rihanna teki nyt Spotify-historiaa. 35-vuotias Rihanna on ensimmäinen naispuolinen artisti, jolla on Spotifyssa kymmenen kappaletta, jotka ovat saaneet yli miljardi kuuntelua suoratoistopalvelussa. Rihanna julkaisi uutisen omalla Instagram-kanavallaan ja vitsaili samalla siitä miten hänellä ei vieläkään ole uutta albumia.

Rihanna paljasti helmikuussa olevansa raskaana. Hän odottaa kumppaninsa ASAP Rockyn kanssa toista lasta. Pariskunnan esikoislapsi syntyi toukokuussa 2022. Supertähtien pojan pitkään mysteerinä olleen nimen inspiraationa toimi hiphop-kokoonpano Wu-Tang Clanin räppärilegendan taiteilijanimi, ja pojan nimeksi annettiinkin RZA Athelston Mayers.