Alligaattori livahti asuntoon koiran luukusta – hurja näky videolle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Koiranluukku voi helpottaa lemmikinomistajien elämää, mutta sen kautta sisälle voi livahtaa myös kutsumattomia vieraita. Tämän sai taannoin huomata Yhdysvaltojen Louisianassa asuva pariskunta.

Don ja Jan Schultz heräsivät eräänä yönä koiransa haukuntaan. Pariskunta luuli ensin koiran nähneen vain kissan ulkona, mutta Don päätti tutkia asiaa haukuntaa seuranneiden outojen äänien vuoksi. Hänen yllätyksekseen eteisessä lymyili alligaattori.

– Kerroin vaimolle, että kodissamme on alligaattori. Hän luuli minun vitsailevan. Piti ottaa kuvia todisteeksi, Don kertoi NBC-uutissivuston mukaan.

Pariskunta soitti hätänumeroon, ja pian apuun tulivat sekä poliisi että rankkuri. Verkossa levinneellä videolla nähdään, kuinka viranomaiset yrittävät lassota kiinniottoa vastustelevaa alligaattoria.

Schutzit uskovat alligaattorin seuranneen heidän koiraansa tämän palattua sisälle ulkoa. He ovat sittemmin asentaneet uuden koiranluukun, joka aukeaa vain koiran kaulapannassa olevalla sirulla.