Drakea heitettiin yleisöstä kännykällä – vastaavat tapaukset yleistyneet

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suuresta kansainvälisestä suosiosta nauttiva kanadalainen räppäri Drake joutui hiljattain yllättävään tilanteeseen keikallaan. Artisti oli esiintymässä Chicagossa, kun häneen lensi yleisöstä heitetty puhelin. Tilanne tallentui viraalina levinneeksi videoksi.

Drake oli välikohtauksen aikana esittämässä versiotaan Ginuwinen So Anxious -kappaleesta. Yleisön edustajan heittämä kännykkä osui räppäriä käsivarteen. Isku ei kuitenkaan näyttänyt järin voimakkaalta, eikä Drake keskeyttänyt esiintymistä.

Vaikka Drake selvisi tilanteesta hädin tuskin säpsähtäen, eivät kaikki tähdet ole olleet yhtä onnekkaita viime aikoina yleistyneissä vastaavissa tilanteissa. Poptähti Bebe Rexha joutui kesäkuussa lääkärin hoitoon tikattavaksi yleisöstä heitetyn kännykän osuttua häntä kasvoille. Puhelimen heittänyt mies pidätettiin, ja hän sai syytteen tapauksesta.