Palava rasvakeitin aiheutti vaaran Kainuun ABC:llä – työntekijöiden nopea toiminta pelasti

Ohhoh! · Tim Isokivi

Kainuun ABC:llä nähtiin heinäkuun alussa vaarallinen tilanne. ABC-huoltoasemalla oli vaarassa levitä tulipalo palamaan syttyneen rasvakeittimen vuoksi. Henkilökunnan nopean toiminnan ansiosta laajoilta tuhoilta kuitenkin vältyttiin.

Taikatiellä sijaitsevan ABC:n rasvakeitin oli syttynyt tuleen henkilökunnan laitettua sen päälle aamuviiden aikoihin. Henkilökunta reagoi paloon nopeasti laittamalla virran pois ja peittämällä laitteen sammutuspeitteellä. Palo saatiin sammumaan.

Paikalle lähetettiin Kainuun Sanomien mukaan jopa 12 yksikköä. Kaikkien ei kuitenkaan lopulta tarvinnut saapua kohteeseen henkilökunnan sammutettua palon. Kohteen tarkkistaneen pelastuslaitoksen mukaan palo olisi saattanut levitä rakenteisiin ilman henkilökunnan ripeää ja oikeaoppista toimintaa.