Ravustuskausi alkaa taas – muistathan huolehtia luvat kuntoon

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Ravustuskausi käynnistyy perjantaina 21. heinäkuuta ja jatkuu lokakuun loppuun. Etenkin ilta ja yö ovat parasta ravustusaikaa, mutta saksiniekka kävelee mertaan päivisinkin. Perheen pikkuväelle hämärän ajan ravustus on unohtumaton kokemus.

Ravustukseen tarvitaan aina vesialueen omistajan lupa, ja 18–64-vuotiailla tulee lisäksi olla kalastonhoitomaksu maksettuna. Ravustukseen käytettävät merrat tulee merkitä kohoilla, jotka yltävät vähintään viisi senttimetriä veden pinnan yläpuolelle. Lisäksi merroissa tulee olla ravustajan nimi ja yhteystiedot sekä pyydysmerkki, jos vesialueen omistaja niin edellyttää.

Ravustaja voi saada saaliiksi sekä kotimaista jokirapua että pohjoisamerikkalaista alkuperää olevaa vieraslajia täplärapua. Alkukauden saaliiseen vaikuttaa veden lämpötila. Mikäli alkukesä on ollut lämmin, ravut ovat ehtineet vaihtaa kuorensa ja ovat hyvin liikkeellä heti kauden alussa.