Lennoilla perseily lisääntynyt – Kansainvälinen ilmakuljetusliitto huolissaan

Ohhoh! · Tim Isokivi

Lentomatkailu on lisääntynyt koronavuosien jälkeen. Samalla myös lentokoneissa tapahtuneet välikohtaukset ja häiriökäytös vaikuttavat yleistyneen. Asiasta tiedotti Kansainvälinen ilmakuljetusliitto IATA.

IATAn mukaan matkustajien häiriökäytöksestä johtuvia tilanteita tapahtui vuonna 2022 yksi 568 lentoa kohden. Vuonna 2021 luku oli yksi 836 lentoa kohden. Tapaukset liittyvät useimmiten matkustamossa polttamiseen, turvavyön käytöstä kieltäytymiseen, matkatavaroihin ja omien alkoholijuomien nauttimiseen lennolla.

Fyysiseen väkivaltaan liittyvät tapaukset ovat melko harvinaisia. Niiden määrän kerrotaan kuitenkin nousseen 61 prosentilla vuonna 2022 vuoteen 2021 verrattuna. Yhdysvalloissa väkivaltaisten yhteenottojen määrä lisääntyi jopa kymmenkertaisesti vuosien 2017 ja 2021 välillä.

Ongelmille altteimmilla reiteillä kulkevissa koneissa matkustaa France 24 -uutissivuston mukaan toisinaan siviilipoliiseja. Useimmiten tilanteiden ratkominen jää kuitenkin matkustamohenkilökunnan hoidettavaksi. Häiriökäyttäytymisestä lennolla voi seurata iso lasku, lentokielto ja pahimmillaan vankeustuomio.