Autoa kannattaa suojata ukkoselta – vahingot harvinaisia mutta kalliita

Autot Koti & Asuminen · Tim Isokivi

Auto voi olla paremman puutteessa hyvä turvapaikka ukkosella, mutta täysin salamoilta suojattuja nekään eivät ole. Pohjola Vakuutus kehottaa tiedotteessaan suojaamaan myös autoa ukkosmyrskyjen aiheuttamilta vahingoilta.

Ukkosmyrskyn autoille aiheuttamat vahingot ovat melko harvinaisia mutta helposti kalliiksi tulevia. Vakuutusyhtiön tilastoissa yleisimpiä ovat tlanteet, joissa autoon tai lähettyville iskevä salama vioittaa sen sähkölaitteistoa. Seurauksena voi olla esimerkiksi käynnistysongelmia.

– Salaman autoille aiheuttamat vaurioitumiset ovat harvinaisia, mutta sitäkin ikävämpiä vahinkoja. Jos kuitenkin niin epäonnisesti käy, ovat vahingot melko kalliita, keskimäärin noin 4000 euroa, kertoo Pohjola Vakuutuksen ajoneuvokorvauspalveluiden korvauspäällikkö Sami Reinikka.

Vahinkoja tapahtuu niin polttomoottori- kuin sähköautoillekin. Myös sähköautojen latausasemat ja -kaapelit voivat vaurioittua salamaniskun aiheuttamasta ylijännitteestä. Vaikka latausasemat on yleensä suojattu, kannattaa auton lataamisen lykätä rajuilmalla.

Myrskyn aikana autoa voivat vahingoittaa myös esimerkiksi kaatuvat puut ja tuulen lennättämä irtaimisto. Voimakkaat raekuurotkin voivat aiheuttaa odottamattomia peltivaurioita.

– Jos auton päälle kaatuu jykevämpi puu, joudutaan ajoneuvo lähes poikkeuksetta lunastamaan käyvän arvon mukaisesti. Tästä syystä puiden kaatumisten aiheuttama keskivahinko on aika korkea, lähes 8 000 euroa, Reinikka kertoo.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.