Madonna toipumassa vakavista terveysongelmista: ”Nähdään pian”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Madonna ilmoitti taannoin joutuvansa perumaan suunnitellun kiertueensa. Hän joutui kesäkuun loppupuolella sairaalaan vakavan bakteeritulehduksen vuoksi. Poptähti vaikuttaa kuitenkin toipuneen terveysongelmista ja olevan valmis jatkamaan keikkailua.

Madonna jakoi sosiaalisessa mediassa julkaisun, jossa hän kiitteli faneja tuesta ja kärsivällisyydestä. Tähden mukaan maailmankiertueen perutut konsertit tullaan korvaamaan. Uusista kiertueaikatauluista ilmoitetaan vielä lähipäivien aikana.

– Nähdään pian ansaitun juhlimisen merkeissä!, Madonna kirjoitti.

Madonnan kiertueen piti alun perin alkaa kesällä Yhdysvalloissa. Terveysongelmien vuoksi kesän esiintymiset kuitenkin peruttiin. Maailmankiertueen on nyt määrä alkaa lokakuussa Euroopassa Yhdysvaltojen keikkojen siirryttyä hamaan tulevaisuuteen.