Miley Cyrus ei tehnyt Bangerz-kiertueesta rahaa – yksi elementti vei valtavasti rahaa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Miley Cyrus nousi suureen suosioon poptaivaalla etenkin vuonna 2013 julkaistun Bangerz-albumin myötä. Albumilta löytyvät muun muassa hitit Adore You, We Can’t Stop sekä Wrecking Ball, jota on kuunneltu Spotifyssa lähes 800 miljoonaa kertaa.

Miley Cyrus julkaisee tällä hetkellä hänen TikTok-kanavallaan videosarjaa, joka kantaa nimeä Used To Be Young. Nimi on peräisin tähden kappaleelta, jonka teeman mukaisesti nainen kertoo videoilla asioita lapsuudestaan ja historiastaan. Nyt tähti on käsitellyt myös Bangerz-kiertuetta.

Nainen kertoi, että Bangerz-kiertue oli panostus häneen itseensä. Miley Cyrus halusi toteuttaa itseään ja visiotaan parhaalla mahdollisella tavalla, mistä syntyi myös kustannuksia. Tähti itse maksoi kalliit lavasteet, koska kukaan ei halunnut siihen aikaan vielä tukea häntä. Lopulta kiertue ei tuottanut naiselle hänen mukaansa senttiäkään voittoa, koska se oli ollut niin kallis toteuttaa.

@mileycyrus

Used To Be Young (Series) – PART 30

♬ Used To Be Young – Miley Cyrus