Sampo Kaulanen sai verottajalta jättimäisen laskun – neuvoo nyt miten sen voi välttää

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen realityjulkkis ja yrittäjä Sampo Kaulanen paljasti taannoin rakennuttavansa Levin laskettelukeskukseen hulppeaan luksusmökin. Hieman aiemmin hän oli kertonut myyneensä turistikohteeksi muodostuneen Jounin kaupan. Äkäslompolossa sijaitsevan kaupan tontista on nyt napsahtanut Kaulaselle hulppea yli 24 000 euron lasku verottajalta.

Sosiaalisessa mediassa tilannetta esittelevä Sampo Kaulanen kertoo samalla miten muut voivat jatkossa välttää joutumasta maksamaan kiinteistöveroa jo myydystä kiinteistöstä. Kaulanen muistuttaa, että kiinteistöveron määräytymisperuste on vuodenvaihteen omistajuus, joten kiinteistöverojen kannalta kiinteistön myynti kannattaa ajoittaa loppuvuoteen.