Madonna julkaisi kuvia harjoituksista – paljastivat samalla vamman

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Madonna ilmoitti taannoin joutuvansa perumaan suunnitellun kiertueensa kun hän joutui kesäkuun loppupuolella sairaalaan vakavan bakteeritulehduksen vuoksi. Poptähti on ollut nyt reilun kuukauden kotiutuneena sairaalasta ja päässyt viimein harjoittelemaan kiertuetta varten.

Madonna julkaisi hänen Instagram-kanavallaan kuvia, joissa nähdään miten tähteä meikataan ja puetaan harjoituksia varten. Madonna on noussut lavalle laulamaan ja liikkumaan, mutta kuvista näkyy, että hänen polvensa on tuettuna ja tähden täytyy edelleen ottaa varovaisemmin.

Naisen tanssijat ja tiimi olivat ripustaneet lakanaan koristeita, joissa luki: ”Me ikävöimme sinua niin paljon”. Madonnan kiertueen piti alun perin alkaa kesällä Yhdysvalloissa, mutta näillä näkymin kiertue alkaakin lokakuussa Euroopassa. Yhdysvaltojen keikkapäivät tullaan naisen mukaan korvaamaan, mutta ne siirtyvät kuitenkin hamaan tulevaisuuteen.