Ilmatieteen laitos varoittaa: Tiedossa vaarallisen voimakkaita tuulepuuskia ja runsasta sadetta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomen yli kulkee keskiviikkona voimakas matalapaine. Ilmatieteen laitos varoittaa tiedotteessaan sen voimistavan tuulta lähes koko maassa. Lisäksi tiedossa on rusasta sadetta, joka voi tulla jopa lumena.

Ilmatieteen laitoksen tuoreen ennusteen mukaan Lapissa sataa jo tiistaina runsaasti vettä. Sade voi muuttua illalla lumeksi tai rännäksi. Samalla etelänpuoleinen tuuli voimistuu suuressa osassa maata.

Keskiviikkona Suomen etelä- ja itäosissa esiintyy vaarallisen voimakkaita, yli 20 metriä sekunnissa puhaltavia lounaistuulen puuskia. Keski- ja Pohjois-Lapissa tuulee koillisesta. Kovimmat puuskat ylittävät sielläkin 15 metriä sekunnissa.

– Voimakas tuuli kaataa puita ja aiheuttaa sähkökatkoja. Tilanteeseen kannattaa varautua esimerkiksi ottamalla irtaimistoa talteen pihalta, varoittaa Ilmatieteen laitoksen meteorologi Heikki Sinisalo.

Kokonaissademäärä yli tiistaina ja keskiviikkona pohjoisessa laajalti ainakin 20-40 millimetriin. Mahdollisen yöpakkasen vuoksi sateesta melko suuri osa voi tulla Keski- ja Pohjois-Lapissa lumena ja räntänä. Siksi tiellä liikkuvien on syytä varautua huonoon ajokeliin.