Miten toimia jos tunnelissa tapahtuu onnettomuus? Näin neuvoo Väylävirasto

Autot · Tim Isokivi

Pelastuslaitos järjestää aika ajoin eri puolilla Suomea, joissa harjoitellaan pelastustoimintaa tunneleissa tapahtuvien onnettomuuksien varalle. Esimerkiksi Naantalissa sijaitseva Kuparivuoren tunneli suljettiin väliaikaisesti  lokakuun alussa viranomaistahojen yhteisharjoitusten vuoksi.

Tunneleissa tapahtuvat onnettomuudet ovat Suomessa melko harvinaisia. Suljetussa tilassa tapahtuviin tieliikenneonnettomuuksiin ja tulipaloihin on kuitenkin syytä osata varautua etukäteen. Väylävirasto on julkaissut aiheesta havainnoivan videon.

Tulipalon tapahtuessa tunnelissa palokellot alkavat soida, minkä jälkeen autosta tulee poistua. On tärkeää muistaa jättää avain ajoneuvon virtalukkoon. Näin pelastustyöntekijät voivat helposti siirtää auton pois tunnelista.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.