Lutonin lentokentällä palaa Lontoossa – kaikki lennot keskeytetty

Matkailu · Terhi Piiroinen

Kaikki Lontoon Lutonin lentokentän lennot on keskeytetty, ja ihmisiä on pyydetty olemaan matkustamatta sinne terminaalin parkkipaikalla syttyneen massiivisen tulipalon vuoksi. Lutonin lentokentällä kulki viime vuonna 2022 matkustajaa.

– Pysäköintialue romahti rakenteellisesti, Bedfordshiren palokunta kertoo lentokentän Terminal Car Park 2:sta, jossa tulipalo oli syttynyt.

Palon sammuttamiseen osallistui 15 paloautoa. Parkitalossa on autoja useassa kerroksessa. Lennot on keskeytetty keskiviikkona matkustajien ja henkilökunnan turvallisuuden vuoksi, lentoasema kertoo. Tulipalossa saattoi vaurioitua jopa 1.200 ajoneuvoa. Sadat ihmiset ovat jääneet Lutoniin jumiin, eivätkä he tiedä miten pääsevät kotiin, koska auto on tuhoutunut tulipalossa.

Kaikki hotellit ovat täynnä, ja monet matkustajat väittävät, että lentoyhtiöt ovat yksinkertaisesti jättäneet ihmiset oman onnensa nojaan, BBC uutisoi. Alueella on myös runsaasti turisteja, joilla ei ole tietoa oman matkansa kohtalosta.

Ihmiset ryntäilevät matkatavaroidensa kanssa Lutonin lentokentän rautatieasemalle saadakseen junan tai linja-auton muille lentoasemille ja päästäkseen toisille lennoille. Lontoon Lutonin lentoasema on Yhdistyneen kuningaskunnan viidenneksi suurin lentoasema Heathrow’n, Gatwickin, Manchesterin ja Stanstedin jälkeen.