Ben & Jerry’s muuttaa kaikki maidottomat jäätelönsä

Lifestyle Ruoka Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Yksi maailman suosituimmista jäätelömerkeistä on Ben & Jerry’s, joka tunnetaan erityisesti hauskoista tuotenimistä ja erikoisista makuvaihtoehdoista. Yritys on ihastuttanut ihmisiä jo vuosien ajan herkullisilla jäätelömauilla, joista pari vuotta sitten myös koirat pääsivät nauttimaan niille suunnattujen tuotteiden myötä.

Ben & Jerry’s on nyt muuttamassa merkittävästi maidottomien tuotteiden sisältöä. He lopettavat kaikkien maidottomien jäätelömakujen tekemisen sellaisenaan, koska maidottomien jäätelöiden pohja vaihdetaan. Aiemmin jäätelön pohjana on toiminut auringonkukansiemenvoi tai mantelivoi. Niistä on kuitenkin yrityksen mielestä tullut liikaa makua jäätelöön.

Ben & Jerry’s on kehitellyt People-sivuston mukaan kaurapohjaisen uuden maidottoman jäätelömassan, joka toimii paremmin koska se on neutraalimman makuista. Näin ollen jäätelön maut pääsevät kunnolla loistamaan ja maidottomien tuotteiden koostumus ja suutuntuma tulevat olemaan entistäkin täyteläisemmät ja kermaisemmat.