Entinen lapsinäyttelijä Evan Ellingson menehtyi – syytä selvitetään

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Näyttelijä Evan Ellingson on kuollut 35-vuotiaana. Hän on esittänyt rooleja My Sister’s Keeper ja CSI: Miami -sarjoissa. Ellingson löydettiin kuolleena makuuhuoneesta Kalifornian Fontanassa sijaitsevasta asunnostaan sunnuntaina 5. marraskuuta.

Ellingsonin kuolinsyytä ei ole vielä saatu selville. Ruumiinavaus on kuitenkin jo tehty. San Bernardinon poliisin mukaan kuolemassa ei ollut ilmeisiä merkkejä rikoksesta, mutta tutkinta on kesken.

Näyttelijän isä Michael on kertonut TMZ:lle, että hänen poikansa oli kamppaillut huumausaineongelmien kanssa aiemmin. Perhe on järkyttynyt kuolemasta, koska Evan Ellingson oli ollut kuivilla.

Hän oli pitänyt näyttelemisestä hiljaiseloa viime vuodet, mutta Evan näytteli Cameron Diazin ja Alec Baldwinin rinnalla vuoden 2009 draamaelokuvassa My Sister’s Keeper. Näyttelijällä oli pieniä rooleja useissa tunnetuissa sarjoissa, mukaan lukien esiintymiset sarjoissa General Hospital, That Was Then, Mad TV, Bones ja 24.