Siperianhusky pelastettiin viemäristä – video sulattaa sydämet

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Sebastian-niminen siperianhusky löytyi marraskuun lopussa paikasta, jonne koirat eivät todellakaan kuulu. Utelias koira oli päätynyt jollain tavalla sadevesiviemäriin Kentuckyn osavaltiossa Yhdysvaloissa.

Eläinten pelastamiseen erikoistunut Lexington-Fayette Animal Care & Control sai sunnuntaina useita yhteydenottoja, joiden mukaan siperianhusky oli jumissa viemärissä. Järjestön työntekijät lähetettiin auttamaan pulassa ollutta koiraa.

– Sorsanpoikasten putoaminen viemäriin on melko yleistä. Toisinaan myös kissat päätyvät niihin etsiessään lämpimiä paikkoja. Tämä on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun pelastamme viemäriin joutuneen koiran, eläinten pelastajana työskentelevä Jai Hamilton kuvaili WKYT-TV-uutissivustollle.

Koiran pelastusoperaatio ikuistettiin viraalina levinneeksi videoksi. Ystävälliseksi kuvailtu Sebastian saatiin turvallisesti pois viemäristä ja palautettiin omistajalleen.