Junamatkustajan lippu osoittautui väärennetyksi – sitten tilanne lähti käsistä

Ohhoh! · Tim Isokivi

Lähijunassa tapahtui tiistaina 28. marraskuuta välikohtaus, joka johti yhden miehen kiinniottoon. Fyysiseksi muuttunut tilanne sai alkunsa väärennetystä matkalipusta.

Itä-Uudenmaan poliisin mukaan paikallisjunassa tiistai-iltana matkustanut mies oli näyttänyt konduktöörille matkalippua. Konduktööri oli todennut sen väärennetyksi, minkä seurauksena matkustaja yritettiin poistaa junasta. Matkustajan kerrotaan laittaneen vastaan lyömällä ja potkimalla konduktöörejä sekä sylkemällä heitä kohti.

Poliisin mukaan mies otettiin kiinni Tikkurilan asemalla järjestyksenvalvojien toimesta. Hänet luovutettiin poliisipartion huostaan. Poliisi epäilee miehen syyllistyneen kahteen pahoinpitelyyn sekä järjestystä ylläpitävän virkamiehen vastustamiseen.