Suoratoistopalvelu Viaplay talousvaikeuksissa – konkurssi uhkaa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ruotsalainen mediayhtiö Viaplay Group on vakavissa talousvaikeuksissa ja nyt yhtiötä uhkaa konkurssi. Syynä on tilauksen hintojen nostaminen, mikä karkoitti asiakkaita. Viaplay on tehnyt satojen miljoonien eurojen tappioita ja joutunut irtisanomaan työntekijöitä.

Viaplayn osakkeen arvo on romahtanut yhden ainoan vuoden aikana 97,5 prosenttia. Palvelun tulevaisuus on kiinni 10. tammikuuta järjestettävästä yhtiökokouksesta, jossa päätetään Viaplayn tulevaisuudesta. Mikäli rahoitussuunnitelmat eivät onnistu, on konkurssi todennäköinen maksukyvyttömyyden edessä.

Suomalaisille Viaplay on tuttu etenkin sen urheilutarjonnasta. Muutama vuosi sitten Viaplay laajensi tarjontaansa Yhdysvaltoihin ja muualle Eurooppaan. Laajentuminen rahoitettiin velkarahalla. Suunnitelma meni pieleen osittain korkojen nousun ja inflaation takia. Tammikuun kokouksessa esiteltävä kriisisuunnitelma määrittelee palvelun tulevaisuuden kokonaan, Aktiespararna uutisoi.