Ghost-yhtye lupaa paljon vuodelle 2024 – kuudes albumi on ainakin tekeillä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Koronavuosien jälkeen hiljaiseloa viettänyt ruotsalainen heavy metal bändi Ghost on valmistellut kuudetta albumiaan jo tovin. Yhtye suunnittelee tälle vuodelle jotain suurta, mikäli käy uskominen yhtyeen hiljattain julkaisemaan Instagram-päivitykseen.

– Maailman lapset! Kiitos kaikille jälleen upeasta vuodesta. Paljon on luvassa vuodelle 2024. Arvostamme kärsivällisyyttänne kaiken hiljaiselomme keskellä, yhtyeen sosiaalisessa mediassa kirjoitetaan.

Ghost on tehnyt lukuisia keikkoja Suomessa, joten samaa lienee luvassa myös tänä vuonna. Tovi sitten bändi piti tarkoituksella taukoa, kun kaikki yhtyeet suuntasivat konserttikiertueille koronavuosien jälkeen. Yhtyeen laulaja Tobias Forgen mukaan tarjontaa oli jopa liikaa. Ehkäpä vuosi 2024 tuo tullessaan jotain spektaakkelimaista yhtyeen faneille.