Suuresta maailmanlaajuisesta suosiosta nauttiva brittiläinen poptähti Dua Lipa on ollut viime vuosina uutisotsikoissa lähinnä rakkauselämänsä vuoksi. Tällä hetkellä 28-vuotias Dua Lipa seurustelee brittiläisen mallina ja näyttelijänä toimivan Callum Turnerin kanssa.
Dua Lipa yllätti viime vuoden lopulla faninsa julkaisemalla pitkästä aikaa uutta musiikkia. Naisen Houdini-single julkaistiin 9. marraskuuta ja nyt nainen on ilmoittanut jo uuden albuminsa seuraavasta singlelohkaisusta.
Dua Lipa julkaisi hänen Instagram-kanavallaan uuden training season -nimisen kappaleen levyn kannen. Kansikuvassa nainen roikkuu musta body ja sukkahousut yllään metallisessa tangossa. Nainen kertoi kuvan julkaisun yhteydessä, että kappale julkaistaan 15. helmikuuta.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Dua Lipa tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.