Metsästäjätutkinnon suorittaa vuosittain 7 000 – 8 000 ihmistä ja heistä noin kolmasosa on naisia. Naisharrastajien määrän kasvun lisäksi metsästys aloitetaan entistä varttuneemmalla iällä etenkin Etelä-Suomen suurten kaupunkien läheisyydessä.
– Moni nainen tulee mukaan metsästyksen tarjoaman luontokokemuksen, riistaruoan tai koiraharrastuksen innoittamana, riistapäällikkö Henri Mutanen Suomen riistakeskuksesta kertoo.
Suurten kaupunkien läheisyydessä metsästystutkinnon suorittaja on tyypillisesti 30–40-vuotias, kun maaseudulla tyypillisesti tutkinnon suorittaa 10–15-vuotias nuori. Naisten osuus vaihtelee alueittain, ja esimerkiksi Lapissa tutkinnon suorittajista vuonna 2023 lähes puolet.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten haulikko, metsästys tai laajemmin aihealueesta Lifestyle.