Räppäri pidätettiin Grammy-gaalassa – voittettuaan juuri kolme palkintoa

Viihdeuutiset Toimittaja:

Grammy-palkintogaala oli täynnä monenlaisia yllätyksiä. Tämän sai kokea erityisesti hiphop-tähti Killer Mike, joka joutui pidätetyksi tapahtuman yhteydessä sunnuntaina 4. helmikuuta.

Killer Mike sai Grammy-gaalan ennakkoseremoniassa kolme palkintoa. Hän voitti parhaan rap-kappaleen ja parhaan rap-esityksen palkinnot kappaleellaan Scientists & Engineers ja parhaan rap-albumin palkinnon albumillaan Michael. Pian palkintojen voittamisen jälkeen poliisi pidätti Killer Miken.

Poliisi vapautti Killer Miken myöhemmin samana iltana. The Guardian -lehden mukaan räppäriä epäillään pahoinpitelystä, jonka kerrotaan tapahtuneen Grammy-gaalan takahuoneessa. Pidätystilanteesta kuvatut videot levisivät viraalina sosiaalisessa mediassa.

48-vuotias Killer Mike, oikealta nimeltään Michael Santiago Render, aloitti uransa 1990-luvulla. Outkastin Stankonia-levyllä vieraillut artisti on soolouransa lisäksi vaikuttanut Run The Jewels -duossa räppäri-tuottaja El-P:n kanssa. Killer Mike on tullut musiikkiuransa lisäksi tunnetuksi myös suorasanaisena aktivistina.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.