Lizzo kertoi elämäntapamuutoksestaan: ”Luonnollinen painonpudotus ottaa aikaa”

Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Poplaulaja Lizzo on joutui viime vuonna suuren kohun keskelle kun hänen kolme entistä taustatanssijaansa haastoi Lizzon oikeuteen. Entiset työntekijät väittivät joutuneensa häirinnän ja arvostelun kohteeksi ulkonäkönsä vuoksi ollessaan kiertueella Lizzon kanssa. He ovat syyttäneet tähteä myös huonoista työolosuhteista.

Lizzon oikeustaistelu jatkuu edelleen, minkä vuoksi hän oli pitkään vaitonainen sosiaalisessa mediassa. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin naisen somekanavilla rauhoittunut, minkä ansiosta tähti on voinut palata tavanomaisten julkaisujensa tekemiseen.

Lizzo julkaisi nyt hänen TikTok-kanavallaan videon, jossa hän esitteli miten hän meditoi ja rauhoittaa mieltään, miten hän syö terveellisesti ja pitää muutenkin huolta itsestään. Uudet elämäntavat ovat osa suurempaa terveellistä muutosta, jossa Lizzon tavoitteena on pudottaa painoaan.

Lizzo kertoo, että hän on laihtunut jo hieman ja saa kuulla siitä jatkuvasti seuraajiltaan. Muutos tapahtuu naisen mielestä kuitenkin todella hitaasti, koska hän pudottaa painoaan luonnollisilla keinoilla. Tällä kommentilla tähti ilmeisesti tarkoitti sitä, että hän on päättänyt olla kajoamatta esimerkiksi Ozempicin kaltaisiin valmisteisiin, joiden vaikutuksena paino putoaa.

@lizzo

Long ass video 🤷🏾‍♀️

♬ original sound – lizzo