Anastasia Karanikolaou esitteli vartaloaan somessa – poseerasi sohvalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kylie Jennerin bestiksenä alunperin julkisuuteen noussut Anastasia Karanikolaou on sittemmin onnistunut tekemään itsekin uraa sosiaalisessa mediassa erityisesti julkaisemalla itsestään näyttäviä poseerauksia vähäpukeisena. Viime aikoina Stassie on esiintynyt varsinkin alusvaate- ja uimapukukuvissa. Nykyisin hänellä on yli 10 miljoonaa seuraajaa ja määrä kasvaa koko ajan.

Tällä kertaa Anastasia on poseerannut kameralle sohvalla, jossa hän esittelee paitsi upeaa vartaloaan myös yllään kuvissa olevia alusvaatteita. Hän itse kertoo kuviensa yhteydessä näkevänsä päiväunia, mutta päähuomio kiinnittyy ainakin katsojille aivan muihin asioihin.

Anastasia Karanikolaou alkoi niittää somesuosiota tullessaan miljoonille tutuksi Kylie Jennerin parhaana ystävänä. Kaksikko julkaisi paljon näyttäviä yhteiskuvia, joiden ansiosta moni Jennerin fani siirtyi suoraan seuraamaan myös Karanikolaouta. Karanikolaou on ottanut käteensä myös samanlaisen tatuoinnin kuin Kylie Jenner. Tatuoinnissa lukee Jennerin tyttären Stormin nimi.