Elviksen kotia oltiin pakkohuutokauppaamassa – nyt Gracelandin ulosmittaus keskeytettiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Graceland, Elvis Presleyn kotina tunnettu tila Yhdysvaltojen Tennesseessä, on ollut vaarassa joutua ulosmitatuksi. Nyt pakkohuutokauppa on kuitenkin peruttu oikeuden päätöksellä ainakin toistaiseksi.

Elviksen tytär Lisa Marie Presley menehtyi viime vuonna, minkä seurauksena Gracelandin perivät hänen lapsensa. Memphisissä sijaitseva tila oli kuitenkin vaarassa joutua pakkohuutokaupatuksi. Naussany Investments & Private Lending -yhtiön mukaan Lisa Marie oli vakuuttanut kiinteistöllä 3,8 miljoonan dollarin lainan, eikä rahoja oltu maksettu takaisin.

Piirikunnan tuomari JoeDae Jenkin kuitenkin jäädytti ulosmittauksen keskiviikkona. CNN-uutissivuston mukaan oikeus linjasi, että pakkohuutokauppaa suunnitellut yhtiö on mahdollisesti tehnyt petoksen. Gracelandin pakkohuutokauppa perutaan ainakin siihen asti, kunnes tilan laillinen omistaja selviää.

Pakkohuutokaupan oli määrä tapahtua jo torstaina. Elviksen tyttärentytär Riley Keough kuitenkin haastoi Investments & Private Lending -yhtiön oikeuteen. Rileyn mukaan äidin lainaa koskevat asiakirjat olivat väärennöksiä.

Elvis Presley osti Gracelandin vuonna 1957. Kotitilasta tuli Elviksen kuoleman jälkeen fanien pyhiinvaelluspaikka ja turistikohde. Graceland toimii nykyään museona ja fanituotemyymälänä.