81-vuotias on maailman vanhin veturinkuljettaja: ”Keinoni päästä pois kotoa”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pitkään junia työkseen kuljettanut 81-vuotias nainen on saanut upean tunnustuksen. Yhdysvaltalainen Helen Antenucci on nimetty virallisesti maailman vanhimmaksi veturinkuljettajaksi. Hänen suunnitelmissaan ei ole vetäytyä eläkkeelle vielä hetkeen.

Massachusettsin Bostonissa asuva Antenucci sai kunniatittelin kollegan ilmoitettua hänet Guinnessin ennätystenkirjalle. Hän ei tiennyt asiasta, ennen kuin ennätystitteli myönnettiin hänelle. Antenucci aloitti työt veturinkuljettajana 53-vuotiaana vuonna 1995.

– Minulla oli viisi tytärtä. Tämä oli keinoni päästä pois kotoa ja saada olla rauhassa, Antenucci kertoi Guinnessille.

Antenucci suhtautuu ennätystitteliin vaatimattomasti, mutta kiittelee kollegoitaan, perhettään, ystäviään ja matkustajia tuesta. Hän kertoo nauttivansa edelleen työstään ja matkustajien näkemisestä.