Älä unohda lasi- tai muoviesineitä auringonpaisteeseen – silmälasit voivat tuhota talon

Koti & Asuminen · Tim Isokivi

Aurinkoisella säällä on syytä olla tarkkana, minne jättää silmälasinsa tai muun läpinäkyvän esineen. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin tietoon on tullut tapauksia, joissa auringonvaloon jätetty esine on muodostanut polttopisteen ja aiheuttanut tulipalon. Esineet voivat sytyttää esimerkiksi istutuksia, paperia tai jopa kalusteita.

Tukesin mukaan polttopisteen on voinut muodostaa esimerkiksi vedellä täytetty kastelupallo, juomakannu, peili tai silmälasit. Polttopisteet aiheutuvat tyypillisesti omaisuusvahinkoja erilaisille pinnoille, kuten terassikalusteille. Vaarana on huomaamaton ja salakavalasti kehittyvä tulipalo.

– Erityisen korkean riskin tuotteita ovat kasteluvahteina käytettävät kastelupallot, koska niiden on tarkoitus huolehtia kasvien vedensaannista asukkaan poissa ollessa. Tällaisessa tilanteessa paikalla ei välttämättä ole ketään havaitsemassa alkavaa tulipaloa, varoittaa Tukesin ylitarkastaja Jere Heikkinen tiedotteessa.

Tukes kehottaa tarkkaavaisuuteen niin kotona kuin mökilläkin. Kirkkaat lasit ja muoviesineet on syytä kerätä pois auringosta aina käytön jälkeen ja huolehtia, ettei esimerkiksi ikkunalaudoilla ja muualla suorassa auringonpaisteessa säilytetä silmälaseja tai pyöreitä heijastavia koriste-esineitä. Käyttöön kannattaa myös valita muotoilultaan tai väriltään sellaisia esineitä, jotka eivät muodosta palovaaraa aiheuttavaa polttopistettä.