Autoilija, osaatko ohittaa oikein? Vakavia vaaratilanteita vuosittain

Matkailu · Terhi Piiroinen

Ohitusvahinkotilastot kasvavat kesäkuukasien aikana, koska liikenteessä on enemmän ajoneuvoja samanaikaisesti. Hieman yli puolet vahingoista sattuu taajama-alueella, mutta henkilövahingot korostuvat haja-asutusalueilla, joissa nopeudet ovat usein suurempia.

Kaikkiaan liikenne- ja henkilövahinkoja sattuu vuosittain keskimäärin 90.000. Onnettomuustietoinstituutin tilastojen mukaan ohituksista aiheutuu vuosittain noin 400 omaisuus- ja henkilövahinkoa. Toisin sanoen ohitusten aiheuttamien vahinkojen osuus on hyvin pieni.

– Varsinkin valtateillä nopeudet ovat suuria, ja ohitustilanteissa voi tulla yllättäviä tilanteita erityisesti ruuhkaisina aikoina, Fennian ajoneuvovahinkojen palvelupäällikkö Mira Heikkinen muistuttaa ja lisää, että vaikka ohitusvahinkojen määrä on suhteessa vähäinen, vakavamman onnettomuuden riski on suuri.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.