Kaahari pakeni poliisia 122 km/h kasikympin alueella – uskomaton syy hurjastelulle

Autot Ohhoh! · Tim Isokivi

Ajokortin menettämistä pelännyt nuori kuljettaja pakeni poliisia hurjaa ylinopeutta Kiteellä. Tapaus sai Itä-Suomen poliisilaitoksen mukaan alkunsa torstaina kello 16.41 poliisipartion havaittua henkilöauton, joka ajoi partiota vastaan 122 km/h tuntinopeutta 80 km/h rajoitusalueella.

Poliisipartio näytti kuljettajalle pysäytysvaloa. Henkilöauto kuitenkin jatkoi kovaa vauhtia valtatietä kohti pysähtymättä. Partio pysyi juuri ja juuri pakenevan henkilöauton perässä, vaikka partioauton nopeus oli ajoittain jopa 160 km/h.

Henkilöauto pysähtyi lopulta partion päästyä ajoneuvon lähituntumaan valtatiellä. Autoa kuljetti 20-vuotias mies, ja kyydissä oli yksi matkustaja. Kuljettajalle tehty puhalluskoe ja huumepikatesti eivät antaneet viitteitä päihtymyksestä.

Kuljettaja kertoi poliisille paenneensa partiota välttääkseen ajokorttinsa menettämisen. Mikäli hän olisi totellut poliisin pysäytysvaloa, olisi mahdollinen ajokielto ollut noin 6-12 viikkoa. Poliisin pakenemisen, huomattavan ylinopeuden ja stop-merkin laiminlyönnin seurauksena poliisi kuitenkin käsittelee asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, josta voi seurata vähintään kuuden kuukauden ajokielto.