Takavuosina seuratuimpien suomalaistähtien joukkoon lukeutunut viihdetähti Johanna Tukiainen on eronnut kihlatustaan Joonas Mäkäräisestä. Ero tapahtui pian juhlien jälkeen, ja tuttuun tapaan melko värikkäästi.
Parisuhteen viimeisimmät käänteet saivat Johannan niin pois tolaltaan, että hän joutui kertomansa mukaan sairaalaan. Onneksi hänen hyvä ystävänsä Veijo Lalli riensi apuun.
”Enemmän putkassa kuin mun luona.”
– Kiitos Jeesukselle Veijosta! Oon ollut tosi masentunut ja nukkunut pelkästään, olin myös sairaalahoidossa yhdeksän vuorokautta Helsingissä, Johanna kuvailee tuntemuksiaan pikakihlojen jälkeen.
Johannan mukaan Veijo uskoo, että Joonaksen tavoitteena oli ainoastaan tuhota tanssijattaren elämä. Nainen kertoo, että kihlajaisista oli kulunut vain muutama päivä, kun hän sai tietää netistä, että Joonas alkoi vehtaamaan Johannan ystävän, Millan kanssa.
– Kyseinen aivoton apina on petturi, varas, valehtelija ja täysi pummi! Hän hajotti kaikki huonekaluni ja asui enemmän Pasilan putkassa kuin mun luona, Johanna tykittää.
– Kaikkein törkeintä ja ala-arvoisinta mitä koskaan olen nähnyt oli se, että meidän kihlajaisjuhlissa hän suuteli suulle erästä tummatukkaista naista useaan otteeseen ja ehdotti sänkyhommia hänelle!
Johannan elämä ei ole ollut viime vuosina pelkkää glamouria.
Johannan elämä ei ole ollut viime vuosina pelkkää glamouria. Moni toivoisi naiselle jo tasaisempaa ja varmempaa eloa. Nainen on uskossa, ehkäpä se tuo jälleen elämään rauhallisemman jakson. Sitä ennen hän haluaa antaa Joonakselle potut pottuina.
– Romahdin tästä Joonas-asiasta, ja tarvitsen paljon lepoa ja rauhaa, hän myöntää itsekin.
– Mut vietiin ambulanssilla Meilahteen. Sain nestemäistä diapamia useaan otteeseen, mutta tilanteeni oli niin paha että lääkkeet vaihdettiin voimakkaampiin. En ole tässä kuussa keikkakunnossa, sairauslomalla oleva Johanna vielä lisää.
Hän vihjailee myös, että päihteet ovat Joonaksen elämän suurin rakkaus. Tämä mieltymys yhdistää Johannan mukaan hänen ex-miestään ja hänen uutta sussuaan, joka on siis ollut pariskunnan ystävä.
– Suurin porsas tässä on tietysti äijä. Oon iloinen, että näin aikaisessa vaiheessa mulle näytettiin parasiitin todellinen luonne.
Johanna Tukiainen nousi koko kansan tietoisuuteen noin 20 vuotta sitten niin sanotun tekstiviestikohun myötä. Skandaali johti silloisen ulkoministerin Ilkka Kanervan virasta eroamiseen. Tukiainen toimi tuolloin eroottisena tanssijana.
Sittemmin Tukiainen ja hänen edesmenneet sisaruksensa ovat olleet tunnetuimpia suomalaisia julkkiksia. Kohujulkkiksena edelleen satunnaisesti lehtien palstoilla esiintyvä Johanna Tukiainen lupaa keikkailevansa jälleen heti, kun saa ensin elämänsä ja terveytensä järjestykseen. Hän on esiintynyt laulajana, mallina ja tanssijana.
https://www.instagram.com/p/DZVkTv4iCoz/
https://www.instagram.com/p/DZVX5pqiK0R/
https://www.instagram.com/p/DZVQifDCNgW/
https://www.instagram.com/p/DZVN-M1iMDF/
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Johanna Tukiainen tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.