Nauru vaihtaa nimensä – muutoksia maailmankarttaan

Matkailu Toimittaja:

Suomalaisittain varsin helposti muistettava saarivaltio, Nauru, sijaitsee Tyynellä valtamerellä. Nyt maailmankartat ovat menossa sen osalta kuitenkin uusiksi, kun Nauru katoaa kartalta.

Maan parlamentti on päättänyt, että maan uudeksi nimeksi vaihdetaan Naoero. Asiasta uutisoineen uusiseelantilaisen RNZ-median mukaan syynä valtion nimen vaintamiseen on sen kolonialistinen historia.

Naurusta tulee Naoero

Naurun parlamentti hyväksyi nimen vaihtamisen, koska nykyinen nimi Nauru on poliitikoiden mukaan ikävä jäänne maan historiasta. Naurun presidentti David Adeang linjasi, että uusi nimi Naoero kunnioittaa nykyistä nimeä enemmän maan ja sen kansan alkuperäistä historiaa.

– Vaikka nimi Nauru on tunnustettu kansainvälisesti koko itsenäisyyden ajan, nyt esitetty nimi kunnioittaa enemmän kansamme historiaa, kieltämme ja identiteettiämme, presidentti David Adeang totesi.

Maan perustuslain muuttaminen edellytti maan parlamentissa kahden kolmasosan puoltamista. Jatkossa maan nimi tullaan muuttamaan valtion virastoissa ja maan symboleissa sekä Yhdystyneissä kansakunnissa että muutenkin kansainvälisesti.

Naoeron viranomaisten mukaan maan viralliseksi nimeksi valikoitui Nauru, koska maan alkuperäinen nimi oli monissa kielissä vaikea lausua. Nimi ei siis valikoitunut maan omien tarpeiden, vaan muiden maiden kansalaisten tarpeiden mukaisesti.

Nyt esitetty uusi nimi kunnioittaa enemmän kansamme historiaa.

Nauru, jatkossa Naoero, on maailman pienin itsenäinen kansakunta, jossa on vain noin 12 000 asukasta ja maan pinta-ala on noin 21 neliökilometriä. Valtion nimen vaihtuminen toiseksi tulee vaikuttamaan moniin seikkoihin koulukirjoista lähtien ja muutokset ulottuvat aina esimerkiksi visailukysymyksiin saakka.

Lähteet: RNZ, Nauru.gov, Australian Institute of International Affairs

 

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Matkailu -osioistamme.