Sinilevätilanne on sisävesillä ja rannikkoalueilla ajankohtaan nähden tyypillinen, kertoo Lupa- ja valvontavirasto.
Valtakunnallisen sinileväseurannan sisävesien havaintopaikoilla on tehty 29. kesäkuuta alkaneella viikolla 221 havaintoa.
Sinilevä ilmestyy lämpimässä ja tyynessä
Sinilevien eli syanobakteerien kasvua on edistänyt pintavesien lämpeneminen kesän edetessä. Sinileviä suosivat lämpimät, aurinkoiset ja tyynet jaksot.
Sinileväseurannassa runsaasti sinilevää havaittiin yhteensä neljällä havaintopaikalla. Runsaita esiintymiä oli havaintopaikoilla Nurmijärvellä, Sipoossa, Iitissä ja Kemijärvellä.
Hieman sinilevää havaittiin yhteensä 32 havaintopaikalla eri puolilla maata aina eteläiseen Lappiin saakka. Erittäin runsaita sinileväesiintymiä ei seurannassa todettu.
Seurannan rannikkoalueilta kertyi 59 havaintoa. Runsaasti sinilevää ilmeni kahdella havaintopaikalla Paraisilla ja Naantalissa.
Hieman sinilevää havaittiin yhteensä 13 havaintopaikalla Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Ahvenanmaalla, Kymenlaaksossa ja Uudellamaalla. Erittäin runsaita sinilevähavaintoja ei rannikkoalueiden seurannassa havaittu.
Rannikkoalueiden sinilevähavaintojen määrä on kasvanut edellisistä viikoista. Sinilevätilanne on noussut ajankohdalle tyypilliselle tasolle myös rannikkoalueilla.
Lupa- ja valvontaviraston mukaan vertailu vuosien varrella on kuitenkin vain suuntaa antavaa. Havaintopaikkojen sijainti ja määrä on vaihdellut vuosittain.
Virallisen seurannan lisäksi arvokasta tietoa sinilevätilanteesta antavat myös kansalaiset. Kuluvalla viikolla Järvi-merikwikin ja Vesi.fi:n kautta kirjattiin yhteensä 252 kansalaishavaintoa, joista 187:ssa havaittiin sinilevää.
Lupa- ja valvontavirasto toteuttaa valtakunnallista sinileväseurantaa yhteistyössä kuntien ympäristö- ja terveydensuojeluviranomaisten ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa.
Seurantaan osallistuvat aktiivisesti lisäksi Suomen rotarit ja koulutetut vapaaehtoiset.
Sinilevätilannetta seurataan kesällä viikoittain noin 300 havaintopaikalla. Seuranta kestää syyskuun loppuun asti.
Lupa- ja valvontavirasto kertoo sinilevätilanteesta kahden viikon välein elokuun puoliväliin saakka. Sinilevätilannetta voi seurata myös Järvi-meriwikissä, Vesi.fi:ssä ja Tarkka-palvelussa.
Uutisoimme sinilevätilanteesta viimeksi kesäkuussa.
Lähde: Lupa- ja valvontavirasto
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten järvi, meri, sinilevä tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.