Ammattikorkeakoulujen syksyn yhteishaku alkaa elokuun lopussa. Tammikuussa 2027 alkaviin koulutuksiin haetaan Opintopolku-palvelussa 31. elokuuta – 10. syyskuuta 2026, kertoo Opetushallitus.
Tänä syksynä haettavana on yhteensä 12 100 opiskelupaikkaa yli 350 hakukohteessa. Eniten aloituspaikkoja on terveys- ja hyvinvointialan koulutuksiin.
Suurin osa ammattikorkeakoulujen koulutuksia
Yhteishaun aloituspaikoista suurin osa, noin 9 700, on suunnattu toisen asteen tutkinnon tai vastaavan ulkomaisen tutkinnon suorittaneille. Aloituspaikoista noin 74 prosenttia on varattu ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville.
Suurin osa syksyn yhteishaussa tarjolla olevista aloituspaikoista on ammattikorkeakoulujen koulutuksia. Hakukohteista yli 350 on ammattikorkeakouluun ja 6 yliopistoon.
Yhteishaussa on tarjolla sekä AMK-tutkintoon että ylempään AMK-tutkintoon johtavia koulutuksia. Yliopistokoulutuksien joukossa on sekä maisterikoulutuksia että kandidaatti- ja maisteriohjelman koulutusta.
Syksyn 2026 yhteishaussa on madollista hakea enintään kuuteen hakukohteeseen, jotka hakija sijoittaa meluisuusjärjestykseen hakulomakkeessa. Hakijalle tarjotaan vain yhtä opiskelupaikkaa kohteesta, johon hänen valintamenestyksensä riittää ja jonka hakija on asettanut korkeimmalle sijalle mieluisuusjärjestyksessä.
Voimassa on yhden opiskeluoikeuden säännös.
Syksyn yhteishaussa on ensimmäistä kertaa voimassa yhden opiskeluoikeuden säännös. Se tarkoittaa, että opiskelijan voimassa olevat saman ja alemman tasoiset opiskeluoikeudet päättyvät, mikäli hän ottaa vastaan uuden tutkintoon johtavan opiskelupaikan.
Uusi säännös koskee Opetushallituksen mukaan yliopistojen alempia ja ylempiä korkeakoulututkintoja, ammattikorkeakoulututkintoja ja ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja. Yhden opiskeluoikeuden säännöstä sovelletaan 1. elokuuta 2026 jälkeen alkaneissa hauissa, joissa valitaan opiskelijoita 1. tammikuuta 2027 jälkeen alkaviin koulutuksiin.
Korkeakoulujen syksyn yhteishaun koko tarjonta löytyy Opintopolusta tämän linkin kautta. Ohjeet korkeakoulujen yhteishaun hakulomakkeen täyttämiseen löytyvät puolestaan tämän linkin takaa.
Syksyn yhteishaun valintojen tulokset julkaistaan viimeistään 19. marraskuuta 2026.
Lähde: Opetushallitus
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten koulu, opiskelu tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.