Kiinasta tuotiin Eurooppaan vuosien ajan sähköpyöriä, sähköpotkulautoja, vaatteita ja muita tuotteita petollisella menetelmällä. Tuotteiden todellista arvoa ja varsinaista määränpäätä peiteltiin järjestelmällisesti.
Tavoitteena oli vältellä tullimaksuja ja arvonlisäveroja. Euroopan syyttäjänvirasto EPPO:n Calypso-nimellä tunnettu tutkinta on sittemmin paisunut yhdeksi Euroopan unionin alueen huomattavista tullipetostutkinnoista.
Järjestely jatkui jopa kahdeksan vuotta
Epäillyn järjestelyn arvioidaan jatkuneen ainakin kahdeksan vuotta. Sen uskotaan aiheuttaneen vähintään 800 miljoonan euron menetykset. Pelkästään noin 350 miljoonaa euroa on mennyt sivu suun tullimaksuina ja 450 miljoonaa euroa arvonlisäveroina.
Nyt yksi tutkinnan konkreettisista seurauksista on nähty Ranskassa. Viranomaiset ovat myyneet huutokaupalla yli 10 000 tutkinnassa takavarikoitua sähköpyörää ja sähköpotkulautaa. Kaupasta kertyi lähes 1,9 miljoonaa euroa.
EPPO:n mukaan tavaraa tuotiin Kiinasta EU:n alueelle erityisesti Kreikan Pireuksen sataman kautta. Tuotteiden arvo ilmoitettiin tullille todellista pienemmäksi tai sitten tavarat ilmoitettiin väärään tuoteryhmään. Apuna käytettiin vääriä asiakirjoja, joilla peitettiin tuotteiden todellinen arvo ja laatu.
Seuraavassa vaiheessa hyödynnettiin EU:n sisäkauppaa koskevia arvonlisäverosääntöjä. Tavarat olivat papereiden mukaan matkalla Kreikasta yrityksille muihin EU-maihin, jolloin maahantuonnissa voitiin hyödyntää arvonlisäverovapautusta.
Tuotteita voitiin samalla myydä huomattavan kilpailukykyiseen hintaan.
Todellisuudessa ilmoitetut vastaanottajat saattoivat ollakin kuvitteellisia yrityksiä, jotka eivät koskaan saaneet tavaroita eivätkä maksaneet niistä kuuluvaa arvonlisäveroa. Joissakin tapauksissa järjestelyissä käytettiin jopa oikeiden yritysten tietoja ja niiden ALV-numeroita ilman lupaa.
EPPO:n mukaan tavarat kuljetettiin tosiasiassa muun muassa Ranskaan, Italiaan, Puolaan, Portugaliin ja Espanjaan. Niitä säilytettiin rikollisverkostojen hallitsemissa varastoissa ja myytiin lopulta kuluttajille pitkälti käteisellä ja pimeillä markkinoilla.
Kun tavarasta ei maksettu normaalisti veroja ja tullimaksuja, niin tuotteita voitiin samalla myydä huomattavan kilpailukykyiseen hintaan.
Tutkinnan taustalla oli useiden viranomaisten yhteistyö. Euroopan petostentorjuntavirasto OLAF osallistui järjestelmän havaitsemiseen analysoimalla muun muassa kauppavirtoja, verkkokauppaa ja tullipetoksiin liittyvää markkinointia.
Myöhemmin epäilyt ulottuivat sähköpyörien tuontiin
Ensimmäiset EPPO:lle välitetyt havainnot koskivat tekstiilien tullipetoksia. Myöhemmin epäilyt ulottuivat sähköpyörien tuontiin. Lisäksi tulliviranomaiset keräsivät keskeistä näyttöä erityisesti Kreikan Pireuksessa.
Kiinasta Kreikan kautta Ranskaan kuljetettuja tuotteita jäljitettiin jo vuonna 2024. Tuolloin EPPO kertoi tutkivansa Pariisin seudulle sijoittunutta rikollisorganisaatiota ja epäiltyä järjestelyä, jossa Kiinasta tuotuja tuotteita oli kuljetettu Kreikan kautta Ranskaan.
Suurin isku tehtiin kesäkuun 2025 lopulla. Viranomaiset suorittivat 101 etsintää Kreikassa, Ranskassa, Espanjassa ja Bulgariassa. Kymmenen epäiltyä pidätettiin. Heidän joukossaan oli kaksi tullivirkailijaa. Tutkinta ulottui kaikkiaan 14 maahan.
Takavarikoitiin muun muassa 5,8 miljoonaa euroa rahaa.
Operaation yhteydessä takavarikoitiin muun muassa 5,8 miljoonaa euroa rahaa, 7 133 sähköpyörää ja 3 696 sähköpotkulautaa. Lisäksi viranomaiset ottivat haltuunsa kiinteistöjä, ajoneuvoja ja luksustuotteita.
Tutkinta ei kuitenkaan päättynyt ratsioihin. Pireuksen satamassa takavarikoitujen merikonttien määrä kasvoi lopulta 2 435 konttiin, mikä oli EPPO:n mukaan EU:n historian suurin konttitakavarikko. Niiden sisältämien tavaroiden arvoksi arvioitiin vähintään 250 miljoonaa euroa.
Operaatiossa takavarikoidut sähköpyörät ja potkulaudat myytiin julkisessa huutokaupassa äskettäin, 25. elokuuta. Myynti tuotti 1,9 miljoonaa euroa.
Lähde: EPPO
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Euroopan unioni, tulli, verotus tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.