Hyytävä kuukausiennuste – kesälle kertaheitolla hyvästit

Uutiset Toimittaja:

Syksyiseen säähän ei ole tuoreen ennusteen perusteella luvassa pehmeää laskua. Lämpötilat ovat laskemassa Suomessa kertaheitolla lähiviikkoina, kertoo Foreca.

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n tuoreen kuukausiennusteen perusteella syyskuusta on tulossa Suomessa epävakainen ja tavanomaista sateisempi. Lämpötilat puolestaan ovat romahtamassa ajankohdan keskiarvoa kylmemmiksi.

Terminen syksy voi alkaa etuajassa

On mahdollista, että terminen syksy alkaa ainakin osassa Suomea etuajassa. Termisen syksyn katsotaan alkavan, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvämmin 10 asteen alapuolelle.

Elokuun 31. päivä alkanut viikko on tavanomaista lämpimämpi idässä ja pohjoisessa. Ennusteessa näkyy vielä paikoin 20 asteen lukemia, jotka voivat jäädä vuoden viimeisiksi kesäisiksi lämpötiloiksi.

Kuluvalla viikolla lämpimintä on tiistain ja torstain välillä. Sää viilenee selvästi viikonloppuna. Viikko on myös sateinen. Sademäärät voivat nousta itärajan tuntumassa paikoin 50 millimetriin.

Välimeren alueella sää jatkuu helteisenä, ja lämpötilat voivat nousta paikoin 40 asteeseen. Helteisen ilmamassan alueen ennustetaan leviävän viikonloppuna myös Keski-Eurooppaan.

Syyskuun 7. päivä alkavalla viikolla lämpötiloissa tapahtuu romahdus.

Syyskuun 7. päivä alkavalla viikolla lämpötiloissa tapahtuu romahdus, kun Suomeen purkautuu koleaa ilmaa Jäämereltä. Viikosta ennustetaan 0-1 astetta tavanomaista viileämpää, mutta lännessä poikkeama voi olla suurempikin.

Vuorokauden ylin lämpötila voi jäädä useampana päivänä maan itä- ja pohjoisosassa alle 10 asteeseen. Viikko vaikuttaa myös tavanomaista sateisemmalta. Kolein ilma saattaa väistyä loppuviikolla. Kesäisiä lämpötiloja ei kuitenkaan ole enää luvassa.

Syyskuun 14. päivä alkavalla viikolla Suomeen ennustetaan edeltäviä viikkoja vähemmän matalapaineita. Sademäärä on kuitenkin pysymässä tavallista suurempana erityisesti maan itäpuolella.

Lämpötilojen ennustetaan olevan lähellä tavanomaista tai sen alapuolella. Kuivalla säällä lämpötilat voivat laskea öisin jo pakkasen puolelle.

Syyskuun 21. päivä alkavalla viikolla ennustettavuus heikkenee jo. Kuukausiennusteessa on kuitenkin merkkejä siitä, että lämpötilat asettuisivat lähelle tavanomaisia lukemia.

Etelä- ja Keski-Euroopassa lämmin poikkeama näkyy pitkälle syyskuulle. Sää on siis jatkumassa alueilla kesäisenä myös syksyn jo alkaessa meillä.

Lähde: Foreca

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.