D4vdin murhaoikeudenkäynti: Räppärin juristiarmeija jätti tapauksen

Viihdeuutiset Toimittaja:

Amerikkalaisartisti D4vdin murhaoikeudenkäynti sai äskettäin yllättävän käänteen. Hänen nimekäs puolustusaasianajajien ryhmänsä vetäytyi nimittäin tapauksesta.

Nyt 21-vuotiasta artistia tulee puolustamaan Los Angelesin piirikunnan julkinen oikeudenkäyntiavustaja. Toisin sanoen miehen juristi saa palkkansa verovaroista.

Tuomioistuin antoi luvan jättää tapauksen

D4vd on oikealta nimeltään David Anthony Burke. Hän on syytettynä 14-vuotiaan Celeste Rivas Hernandezin murhasta.

Lisäksi musiikkimaailman lupausta syytetään alle 14-vuotiaaseen kohdistuneista muista törkeistä rikoksista. Burke kiistää syyllisyytensä kaikkiin syytteisiin.

Burken tähänastiset asianajajat, eli Blair Berk, Marilyn Bednarski ja Regina Peter saivat tuomioistuimelta luvan vetäytyä tehtävästä tuoreimmassa istunnossa.

Berk kertoi oikeudessa Burken itse pyytäneen, että hänen puolustuksensa siirtyisi julkiselle juristille. Burken tulot ovat niin pienet, että hän on oikeutettu verovaroin kustannettuun oikeusapuun. Asiaa on selvitetty Los Angelesin oikeusaputoimistossa.

Oikeutettu verovaroin kustannettuun puolustusasianajajaan.

Osa ihmisistä ihmettelee, miten kahtena edellisenä vuotena noin kymmenen miljoonaa dollaria tienannut artisti on oikeutettu verovaroin kustannettuun puolustusasianajajaan. Yleensä sellaisen saa ainoastaan, jos on oikeasti varaton kustantamaan oman lakimiehensä.

Burken asianajaja on jo nimetty. Hän on Walid Kandeel. Tapauksesta luopuneet huippuasianajajat ilmoittivat kuitenkin jatkavansa Burken ja hänen puolustuksensa tukemista. Apu lienee tarpeen vakavien syytteiden keskellä.

Aiemmin kadonneeksi ilmoitetun teinitytön, Celeste Rivas Hernandezin pahoin maatuneet ja silvotut jäännökset löydettiin D4vdiin yhdistetyn Teslan etutavaratilasta Los Angelesista syyskuussa 2025. Tapaus on järkyttänyt useita syvästi.

Burke oli tutustunut tyttöön netin kautta tämän ollessa vasta 11-vuotias. Syyttäjät väittävät, että heidän välilleen syntyi myöhemmin suhde. Syyttäjän teorian mukaan Burke pelkäsi suhteen paljastumisen.

Ura tuhoutui välittömästi

Alaikäiseen sekaantuminen olisi tuhonnut lupaavan uran nopeasti. Tosin, nyt ura on todellakin lopullisesti mennyttä murhasyytteiden vuoksi, vaikka ketään ei ole vielä virallisesti edes tuomittu.

Syyttäjien mukaan varsinainen murhateko tapahtui Hollywood Hillseiltä vuokratussa asunnossa huhtikuussa 2025. Ruumiin jäännökset löydettiin autosta vasta kuukausia myöhemmin Burken ollessa kiertueella. Burke on kiistänyt syytteet.

Tapausta käsiteltiin alustavasti heinäkuussa. Syyttäjät kutsuivat tällöin oikeuteen lähes tusinan verran todistajia ja esittelivät näyttöä. Tuomari Charlaine Olmedo katsoi näytön olevan riittävä, ja kaiken nähdyn ja kuullun perusteella asia voitiin viedä varsinaiseen oikeudenkäyntiin.

Burke on kiistänyt syyllisyytensä vielä tänäkin päivänä. Hän on ollut vangittuna, eikä hänelle ole myönnetty mahdollisuutta päästä vapaaksi edes takuita vastaan.

Mahdollinen rangaistus on elinkautinen vankeusrangaistus.

Murhasyytteeseen liittyy erityisiä raskauttavia asianhaaroja. Jos Burke todetaan syylliseksi, niin yksi mahdollinen rangaistus on elinkautinen vankeusrangaistus, mikä siis tarkoitta oikeasti loppuelämää kaltereiden takana.

Syyttäjien on kuitenkin ensin todistettava väitteensä tarpeeksi suuren näytön kera. On myös mahdollista, että syyttäjävirasto tulee vaatimaan kuolemanrangaistusta.

Nettiä muutoinkin elämässään hyödyntänyt D4vd nousi maailmanlaajuiseen suosioon sosiaalisen median kautta.

Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat vuonna 2022 julkaistut Romantic Homicide ja Here With Me. Nopeasti menestynyt artisti solmi levytyssopimuksen Interscope Recordsin kanssa ja oli rakentamassa vankkaa kansainvälistä uraa juuri ennen pidätystään.

Burken seuraava oikeuskäsittely on määrä järjestää lokakuussa.

Lähde: ABC 7

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.