Yrittäjyys houkuttelee nyt varsinkin nuoria

Lifestyle Toimittaja:

Suomalaisen työn yhdistys on toteuttanut tuoreen Työelämäindeksin. Selvityksen mukaan peräti 80 prosenttia alle 25-vuotiaista nuorista aikuisista pitää yrittäjyyttä houkuttelevana vaihtoehtona työelämässä.

Toisin sanoen Suomessa on kasvamassa kokonaan uusi yrittäjäsukupolvi. Yrittäjyys kiinnostaa joka toista työelämässä aktiivisesti mukana olevaa suomalaista.

Yrittäjyys kantaa Suomea

Nuorten keskuudessa kiinnostus on vielä huomattavasti suurempaa. Jotta innostus ei lopahda, on yrittäjyydestä tehtävä mahdollisimman houkuttelevaa. Suomalaisen työn toimitusjohtaja Juhana Brotherus on samaa mieltä.

– Kiinnostuksen muuttuminen yrityksiksi edellyttää, että kynnys ei muodostu liian korkeaksi yrittämiseen, Brotherus sanoo tiedotteessa.

Suomi tarvitsee yrittäjiä. Sen lisäksi, että uudet yritykset tarjoavat toimeentulon yrittäjälle itselleen, voivat ne muodostaa työpaikkoja myös muille. Suomalaisten mukaan yrittäjyydessä houkuttelevat vapaus, itsenäisyys ja mahdollisuus päättää omasta työstä. Myös työaikoihin vaikuttamisen mahdollisuus koetaan tärkeäksi.

Tuöelämäindeksin mukaan käsitys työelämästä näyttää olevan muuttumassa. Vastaajista 54 prosenttia uskoo, että tulevaisuudessa tehdään nykyistä enemmän yrittäjämäistä työtä ja vastaavasti vähemmän perinteistä palkkatyötä.

Taloudellinen riski ja toimeentulon epävarmuus yrittäjyyden suurimpia jarruja.

Yrittäjyyden ja palkkatyön välillä oleva raja saattaa tulevaisuudessa hämärtyä. Etenkin sivutöitä tekevät suhtautuivat yrittäjyyteen selvästi myönteisemmin kuin vain yhden tulonlähteen omaavat ihmiset. Sivutoiminen yrittäjyys on mainio tapa testata yrittäjyyttä, eikä esimerkiksi vakituisesta palkkatyöstä tarvitse heti luopua.

Taloudellinen riski ja toimeentulon epävarmuus ovat puolestaan yrittäjyyden suurimpia jarruja. Suomessa on lukuisia yrittäjiä tälläkin hetkellä, jotka elävä köyhyysrajan alapuolella.

Moni myös ymmärtää, että vastuu, kuormitus, suuri työmäärä ja työn sitovuus ovat asioita, joita on pohdittava tarkkaan jo etukäteen. Yrittäjyys ei ainakaan vielä ole ruusuilla tanssimista Suomessa.

Yrittäjän päivää vietetään 5. syyskuuta. Suomessa on tällä hetkellä 300 000 yrittäjää. Mikäli nuoret todella unelmoivat yrittäjyydestä ja ryhtyvät tuumasta toimeen, on Suomen työllisyydellä erinomaiset näkymät.

Työelämäindeksin kysely toteutettiin tammi–helmikuussa 2026. Siihen osallistui 1 060 työelämässä aktiivisesti mukana olevaa henkilöä.

Lähde: Suomalainen työ ry

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Lifestyle -osioistamme.