Vanhan sanonnan mukaan aamiainen on päivän tärkein ateria. Tutkimusyritys NielsenIQ:n kyselytutkimuksen perusteella perinteiset aamiaistottumukset ovat Suomessa edelleen vahvoja, mutta sukupolvien väliset erot vaikuttavat aamiaisen tulevaisuuteen.
Tutkimus osoittaa, että aamiainen on edelleen yksi vahvimmista päivittäisistä rutiineista Suomessa. Suomalaisista 71 prosenttia syö aamiaisen kotona joka päivä.
Nuoret kokeilevat rohkeasti uutta
Kyselytutkimuksen perusteella nuoremmat kotitaloudet hakevat kuitenkin aiempaa enemmän vaihtelua aamiaiselleen. Nuoremmat vastaajat kokeilevat uusia vaihtoehtoja ja poikkeavat perinteisistä aamiaisrutiineista vanhempia ikäryhmiä useammin.
Tutkimuksen perusteella ero sukupolvien välillä oli selkeä. Nuoret kuluttajat vaihtelevat aamiaisvalintojaan useammin ja suosivat kevyempiä sekä monipuolisempia vaihtoehtoja. Kaikista rutiiniorientoituneimpia aamiaisen syöjiä ovat vanhemmat kuluttajat.
Kaikista vastaajista lähes 40 prosenttia syö samanlaisen aamiaisen joka päivä. Lapsista ja nuorista noin kolmannes vaihtelee aamiaistaan säännöllisesti viikon aikana.
Kahvi on edelleen yleisin aamiaisjuoma erityisesti vanhemmissa ikäryhmissä. Joka neljäs 15-24-vuotias kuitenkin juo aamiaisen yhteydessä energiajuoman tai virvoitusjuomaa.
Rahka on kasvattanut suosiotaan aamupalalla.
Leipä on edelleen suosituin aamiaisella syötävä ruokatuote. Tutkimuksen perusteella suomalaisen perinteisen aamiaisen ytimen muodostavat leipä, voi tai margariini, juusto, leikkeet, maito ja kahvi.
Rahka on kasvattanut suosiotaan aamupalalla erityisesti 25-44-vuotiaiden ikäryhmissä. Kolme kymmenestä kotitaloudesta kokee, että kevyt pikkupurtava on riittävä aamupala.
NiesenIQ:n mukaan tulokset perustuvat 5 571 haastatteluun, jotka toteutettiin 22.-29. toukokuuta 2026. Tutkimuksessa mukana olleita tuoteryhmiä olivat leipä, margariini ja voi, juusto, leikkeet, maito ja kasvispohjaiset vaihtoehdot, mysli, murot ja puuro, kananmunat, jogurtti, hedelmät ja marjat, mehu ja smoothie, rahka, tee sekä virvoitus- ja energiajuomat.
Lähde: NielsenIQ
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten aamiainen tai laajemmin samasta aihealueesta Ruoka -osioistamme.