Poliisi on tutkinut kymmenien petosten sarjaa, jossa Salossa asuvan miehen epäillään myyneen olemattomia festivaalilippuja verkon kauppa-alustoilla.
Asiasta kertoo Lounais-Suomen poliisilaitos, jonka tutkimassa kokonaisuudessa epäilty myi olemattomia tai tekaistuja lippuja kesän eri festivaaleille. Poliisin tiedossa on useita kymmeniä petoksen uhreja.
Uhreja on kymmenittäin
Epäillyt rikokset tapahtuivat kesä-, heinä- ja elokuun aikana. Uhrien epäillylle maksamat rahamäärät ovat vaihdelleet.
– Uhreja on kymmenittäin. Yhdelle uhrille vahinkoa on aiheutunut muutamasta kymmenestä eurosta satoihin euroihin, kertoo tiedotteessa tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jukka Kyynäräinen Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
– Kaikkiaan rikoksella aiheutettu vahinko liikkuu tällä hetkellä tuhansissa euroissa, Kyynäräinen jatkaa.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus vangitsi Salossa asuvan epäillyn perjantaina todennäköisin syin petoksista epäiltynä poliisin esityksestä.
Poliisi kehottaa olemaan erityisen tarkkana.
Vastaavia petoksia käy ilmi Suomessa aika ajoin. Poliisi kehottaa olemaan erityisen tarkkana silloin, kun tuotteita ostetaan internetin keskustelu- ja kauppapaikoilla.
Myytävän tuotteen aitous ja olemassaolo on syytä varmistaa mahdollisuuksien mukaan. Yksityishenkilöiden väliset kaupat on suositeltavaa tehdä kasvotusten.
Poliisi kehottaa pyytämään myyjää esittämään ostokuitin tai muut tositteet silloin, kun kyse on arvokkaasta omaisuudesta. Rahaa ei kannata siirtää myyjän tilille, jos kauppa vaikuttaa vähänkin epäilyttävältä.
Poliisi muistuttaa, että esimerkiksi myyjän kiire ja epäilyttävän alhainen hinta voivat olla merkkejä huijauksesta.
Yksityishenkilöt kauppasivat verkossa festivaalilippuja
Väärennettyjen tai olemattomien tapahtumalippujen myynti on jokakesäinen ilmiö.
Esimerkiksi kesäkuussa 2025 Länsi-Uudenmaan poliisi kertoi tapauksista, joissa yksityishenkilöt kauppasivat verkossa festivaalilippuja petollisin aikein.
Tuolloin poliisi mainitsi esimerkkinä lievänä petoksena tutkinnassa olleen tapauksen, jossa pääsylippuja tiedustellut henkilö maksoi myyjänä esiintyneelle 200 euroa maksusovelluksen kautta. Lippuja ei koskaan kuulunut.
Lähteet: Lounais-Suomen poliisilaitos, Länsi-Uudenmaan poliisilaitos
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten festivaali, internet, Poliisi Suomi tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.