Tulli rekrytoi lähivuosina entistä enemmän uusia työntekijöitä.
Keväällä 2027 alkaviin tullivalvonnan peruskoulutuksiin haki yli 3 500 henkilöä, mikä on Tullin mukaan kaikkien aikojen ennätysmäärä.
Tullin suosio kasvussa
Uutta väkeä haettiin valvontatehtäviin, jotka sijoittuvat muun muassa satamiin, lentokentille ja pohjoisen rajanylityspaikoille. Paikat painottuvat alueellisesti Etelä-, Länsi- ja Pohjois-Suomeen.
Tullin peruskoulutus opiskellaan työskentelyn ohessa. Siihen sisältyy tullialan ammattitutkinnon suorittaminen oppisopimuksella sekä Tullin määrittelemä muu peruskoulutus.
Haku Tullin tehtäviin päättyi tältä osin elokuussa. Paikkoja ensi keväänä alkaviin koulutuksiin oli haussa yhteensä 48, eli Tullin peruskoulutukseen on siis jopa vaikeampi päästä kuin joidenkin suosituimpien korkeakoulualojen opintoihin.
Tulli suunnittelee käynnistävänsä kahden seuraavan vuoden aikana useita hakuja, joiden tarkoituksena on rekrytoida uutta väkeä Tullin valvontatehtäviin.
Pohjoisen Suomen rajanylityspaikat ovat kasvattaneet merkitystään.
Tullista poistuu lähivuosina paljon ammattitaitoa eläköitymisen vuoksi, ja myös toimintaympäristöjen muutokset vaikuttavat eri toimipaikkojen rekrytointitarpeisiin tulevaisuudessa.
Pohjoisen Suomen rajanylityspaikat ovat kasvattaneet merkitystään valvonnan näkökulmasta itärajan ollessa kiinni.
– Tulevien vuosien rekrytoinneilla luodaan edellytyksiä Tullin toiminnalle ja suunnataan resursseja painopistealueille sekä turvallisuutta edistäviin toimintoihin. Vastaamme muuttuneen toimintaympäristön asettamiin uusiin haasteisiin ja siirrämme Tullin toimintaa voimakkaammin turvallisuusviranomaisen roolin mukaiseen suuntaan, kertoo tiedotteessa tullivalvontaviraston johtaja Mikko Grönberg.
Tullialan ammattitutkinnon järjestämisestä vastaa Kouvolan ammattiopisto Eduko.
Tullin peruskoulutus kestää kokonaisuudessaan noin 2,5 vuotta. Opiskelija on peruskoulutuksen ajan määräaikaisessa virkasuhteessa Tulliin, ja opintojen ajalta maksetaan virkaehtosopimuksen mukaista palkkaa.
Tullialan ammattitutkinnon järjestämisestä vastaa Kouvolan ammattiopisto Eduko. Lisätietoa Tullin oppisopimuskoulutuksesta saat tämän linkin kautta.
Lähde: Tulli
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten opiskelu, tulli tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.