Pikkutyttöjen päiväuni toteutui – Justin Bieber paidattomana rannalla

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Poppari Justin Bieber kiertää paraikaa maailmaa Believe-kiertueella. Äskettäin laulaja joutui allekirjoittamaan nolon sopimuksen päästäkseen yöpymään uusiseelantilaisessa Langham-hotellissa. Tähti ei esimerkiksi saanut tuoda sviittiinsä tyttöjä tai syödä hotellihuoneessa vieraiden kanssa.

Kuva: Stara
Kuva: Stara

Bieber on myös ikuistettu viime aikoina lomailukuviin, sillä mies on ehtinyt keikkojen lomassa hengähtää. Äskettäin hänen lihaksiaan saatettiin ihailla Havaijilla Kauain saarella otetuista paparazzikuvista – nyt Justin uiskenteli shortseissaan Byron Bayssa, Australiassa. 19-vuotias poppari on muuttunut vuoden aikana huomattavasti miehekkäämmäksi.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Paisuneet lihakset, tatuoinnit, kainalossa viihtyvät prostituoidut ja uusi ”Ei kiinnosta v***uakaan” -asenne on tehnyt hänestä musiikkimaailman pahan pojan räppäreiden rinnalle. Aika näyttää, mihin suuntaan Justinin tyyli muuntuu nuorukaisen kypsyessä. Ensi vuoden Movemberissa Bieberillä voi olla jo kunnon Ron Jeremy -viikset.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.